Suomen Akatemian ja Suomen Tiedeakatemioiden käynnistämä mentorointiohjelma nuorelle tutkijasukupolvelle on lähtenyt hyvin käyntiin: mukaan on saatu yli 20 paria ja joitakin on vielä rakentumassa. Mentorointiohjelmaa, joka on tarkoitettu ammattimaisen tutkijanuran edistämiseen, on kaivattu jo pidempään. Nyt kokeiltavana oleva malli on akatemioiden ja Akatemian yhdessä kehittämä. Olennaista siinä on, että mentorointipari ei ole samalta tieteenalalta.

”Kyse ei ole ohjaamisesta, joka on konkreettisempaa. Keskeistä on, että pyritään rakentamaan kuvio, josta heti suoraan näkyisi, ettei kysymys ole siitä, että vanhempi saman alan tieteilijä opettaa nuorelle oman tieteenalansa salaisuuksia. Mentorointi laittaa itsenikin ajattelemaan asioita eri tavalla oman substanssialueen ulkopuolelta”, kertoo emeritusprofessori Olavi Nevanlinna, jonka mukaan myös mentori itse saa paljon. Tavoitteena on myös vuosien aikajänne, ei pelkästään kuukausia tai pari vuotta.

Lue hankkeessa mukana olevan parin haastattelu Suomen Akatemian sivuilta.