Nykyisen Tiedeakatemiain neuvottelukunnan puitteissa toteutettu suomalaisten tiedeakatemioiden yhteistyö juhlii kuluvana vuonna 40-vuotista taivaltaan. Tiedeakatemioiden virallinen yhteistyö alkoi 9.4.1976, kun neuvottelukunnan edeltäjä, Suomen Tiedeakatemiain Valtuuskunta (STAV) aloitti toimintansa. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme neuvottelukunnan jäsenten, henkilökunnan, sidosryhmäläisten sekä neuvottelukunnan kansainvälisiin asiantuntijatehtäviin nimeämien tutkijoiden kirjoituksia sekä henkilökuvia erillisessä ”40v-juhlavuosisarjassa”.
1. Kuka olet ja mikä on suhteesi Tiedeakatemiain neuvottelukuntaan?
Olen kansleri emeritus Kari Raivio. Toimin Suomen Tiedeakatemiain Valtuuskunnan puheenjohtajana 2007-2008 sekä varapuheenjohtajana 2004-2006. Minulla on ollut ja on yhä useita kansainvälisiä luottamustehtäviä Tiedeakatemiain neuvottelukunnalle läheisessä organisaatiossa, Kansainvälisessä tiedeneuvosto ICSUssa. Merkittävimmässä tehtävässäni toimin ICSUn tieteellisestä suunnittelusta ja arvioinnista vastaavana varapresidenttinä 2008-2011.
2. Miksi halusit aikoinaan tehdä tiedettä?
Kun aloitin lääkärin opinnot, minulla ei ollut selkeää päämäärää lähteä tutkijaksi. Urani alkuvaiheessa tein töitä lastenklinikalla, jonka ylilääkäri Niilo Hallman piti tutkimusta suuressa arvossa. Tutkijan uralle päätymiseen vaikuttivat vahvasti siis ensimmäisen lääkäripestini Lastenklinikan ympäristö ja esikuvat.
Lääkärin on ehkä nykypäivänä entistä hankalampi yhdistää tutkimusta ja potilastyötä. Lääkärien harjoittamaa tutkimusta saatetaan pitää ”riesana”, joka haittaa sairaalan toimintaa. Tämä näkyy niin, että lääkäreille ei myönnetä tutkimusaikaa työn ohessa. Päättäjien pitäisikin sairaalapuolella enemmän tukea lääkäreitä kliinisen tutkimuksen tekemiseen.
3. Miten kuvailisit tieteen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa?
Suomessa tieteen asema on huomattavasti parempi kuin monissa muissa maissa (vrt. esim. tiedebarometri). Suomalainen kansa luottaa tieteeseen ja tutkijoihin. Tieteen rahoitus on myös ollut kohtuullinen aivan viime aikoihin asti. Aiemmin ylpeilimme sillä, että Suomen bruttokansantuotteesta merkittävä osa meni tutkimukseen. Sittemmin Nokian rahoitus tippui pois, ja nyt tutkimukseen käytetty BKT-osuus on laskenut – samalla kun koko BKT on supistunut. Tieteen aseman lisäksi olen huolissani koulutuksesta. Yliopisto-opiskelu voisi myös maksaa.
4. Mihin tarvitaan tieteentekijöiden kansainvälistä järjestöyhteistyötä?
Tiede on lähtökohtaisesti kansainvälistä ja erityisesti Suomi jopa tarvitsee kansainvälistymistä. Kansainvälisyys on keskeinen tavoite myös yliopistoille. Tutkimuksen tekeminen on entistä enemmän kansainvälistä, ja se näkyy tieteellisissä julkaisuissa. Tottakai tutkijoilla on omia henkilökohtaisia kontakteja, jotka ovat tärkein kanava tutkimusyhteistyön vinkkelistä. Tiedejärjestöissä tapahtuva yhteistyö edesauttaa sekin olennaisesti kontaktien suuntautumisessa. Esimerkiksi ICSU:n tutkimushankkeissa on aina mukana merkittävä kansainvälinen tutkijayhteisö, josta saattaa löytyä samaa aihetta tutkivia arvokkaita kontakteja.
5. Mikä on Tiedeakatemiain neuvottelukunnan paras saavutus 40 vuoden toimintavuoden aikana (tai viimeisten 4 vuoden aikana)?
Paras saavutus on, että koko suomalainen tiedeyhteisö on koottu saman sateenvarjon alle. Suomessa on historiallisista syistä neljä tiedeakatemiaa, joten yhteistyöelin on hyvä asia. Erityisesti kansainvälistä yhteistyötä on hyvä keskittää.
6. Mikä on tieteen rooli suomalaisessa yhteiskunnassa vuonna 2025?
On väistämätöntä, että tutkitun tiedon rooli lisääntyy. Tiede informoi ja neuvoo, poliitikko päättää. Toivon, että poliitikot kuitenkin kuuntelisivat neuvoa.
7. Mistä tieteeseen liittyvästä aiheesta innostuit viimeksi?
Osallistuin alkuvuodesta suureen amerikkalaisen AAAS-järjestön vuosikokoukseen Washingtonissa. Siellä kuuntelin Jennifer Doudnan esitelmän genomieditoinnin CRISPR-metodista. Science -lehti on nimennyt CRISPR-metodin vuoden 2015 läpimurroksi. Oli kerrassaan innostavaa päästä kuuntelemaan näin suuren läpimurron tehneen tutkijan työstä ja elämänpolusta.