Time: 13.10.2016 – 16:30

HS_360_2016_Nobel_254x365_fix

Suomalaiset huippuasiantuntijat kertovat kansantajuisesti vuoden 2016 Nobel-palkittujen tutkimusten aiheista, tekijöistä, saavutuksista sekä niiden merkityksestä Sanomatalon Mediatorilla torstaina 13. 10. 2016 klo 16.30 – 18.00.

Jokaista Nobel-palkittua tutkimusta varten tiedeakatemiat ovat etsineet huippuasiantuntijan esittelemään palkinnon taustalla olevaa tutkimusta. Tutkijoita haastattelevat Jukka Ruukki ja Tiina Raevaara.

ASIANTUNTIJAT

Fysiikka

Aineen oudot olomuodot

Akatemiatutkija Teemu Ojanen, Aalto-yliopisto

Kemia

Nanokokoiset koneet

Akatemiaprofessori Kari Rissanen, Jyväskylän yliopisto

Lääketiede / fysiologia

Solun jätehuolto

Dosentti Eeva-Liisa Eskelinen, Helsingin yliopisto

Taloustiede

Sopimusteoria

Professori Juuso Välimäki, Aalto-yliopisto

Ohjelmassa on asiantuntijoiden haastattelu ja moderoitu paneeli. Tule keskustelemaan, mistä palkinnon taustalla olevassa tutkimuksessa on kyse ja mitä tutkimus merkitsee tieteelle, maailmalle ja yhteiskunnalle.

Järjestäjät: Helsingin Sanomat, Tiedeakatemiain neuvottelukunta, Suomen Tiedetoimittajain liitto, Suomalainen Tiedeakatemia, Suomen Tiedeseura, Svenska Tekniska Vetenskapsakademien i Finland, Teknillisten Tieteiden Akatemia.

Nobel-palkintojen kampusluentoja järjestetään seuraavasti:

Helsingin yliopisto: Fysiologia / lääketiede 12. lokakuuta klo 12.15 Viikin kampuksella osoitteessa Viikinkaari 5, luentosali 2041. Luennoitsijana dos. Eeva-Liisa Eskelinen.

Jyväskylän yliopisto: Kemia, fysiikka ja lääketiede palkinnonjakopäivänä 10. joulukuuta klo 13.00 Jyväskylän kaupunginkirjaston Minnansalissa. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii akatemiaprofessori Hannu Häkkinen. Asiantuntijoina akatemiaprofessori Rissanen, professori Heikkilä ja dosentti Marjomäki.

 

kva_fasad_rosor