Tiedeakatemiain neuvottelukunnan Ihmisoikeuskomitea on huolestuneena seurannut muutaman kuukauden ajan Tansanian tilastolain (”the Statistics Act 2013”) etenemistä. Toteutuessaan tilastolaki saattaisi pahimmillaan vaikeuttaa tutkijoiden toimintaa syvästi: uhkana on, että Tansanian kansallisesta tilastotoimistosta tulee ainoa mahdollinen tilastojen luvallinen tuottaja ja lähde. 

Ihmisoikeuskomitea onkin lähettänyt vetoomuskirjeen Tansanian Presidentti Kikwetelle sekä asianomaisille ministeriöille nykymuotoisen tilastolain etenemisen estämiseksi sekä sen sisällön tarkistamiseksi. Ihmisoikeuskomitea toivoo, että laki ja sen säätämiseen liittyvät prosessit kunnioittavat vapaan tutkimuksen, demokratian ja ilmaisunvapauden periaatteita.

Tilastolaki on osa kaiken kaikkiaan neljän lain sarjaa. Tilastolain on Tansanian viranomaisten mukaan tarkoitus parantaa tilastointia ja kansallisen tilastotoimiston asemaa. Lakitekstissä on kuitenkin useita ongelmallisia kohtia ja lakeja on valmisteltu läpinäkymättömin prosessein. Myös Tansanian ihmisoikeusjärjestöt ja tutkijat kampanjoivat parhaillaan lakien estämiseksi ja muuttamiseksi.

Tiedeakatemiain neuvottelukunnan Ihmisoikeuskomitea keskittyy sellaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, jotka kohdistuvat erityisesti tieteentekijöihin. Komitean jäseniin kuuluu arvostettuja tieteentekijöitä: puheenjohtajana toimii professori Jukka Kekkonen sekä jäseninä professori Leila Haaparanta, professori Hannu Juusola, arkkiatri Risto Pelkonen, kansleri emerita Krista Varantola sekä VTT Juha Vuori. 

Lisätietoja Tansanian tilanteesta ja Ihmisoikeuskomitean toiminnasta antaa komitean sihteeri Katri Rostedt